Teitä palvelee kaksi parturi-kampaajaa, SKY-kosmetologi sekä ripsiteknikko. Meiltä saat vinkit oikeaan hiusten- ja ihonhoitoon. Ja aina hymyissä suin! Tuotesarjana parturi-kampaamossa käytämme kotimaista ja hajusteetonta Simin sarjaa sekä laadukasta Eleven Australiaa. Hoitolassa kasvohoitosarjana on käytössä israelilainen Anna Lotan pro. Lisäksi toisena sarjana kasvohoitoihin on Saksalainen BDR, joka on tehokas, medikaalinen sarja. Tällä saa tehokkaasti hoidettua mm. ikääntynyttä ja epäpuhdasta ihoa. Kauneuskeskukseen ovat tervetulleita joka ikinen! Aukioloajat: Ma-Pe 10-18 La 10-16 Avoinna myös sopimuksen mukaan
Vaalennustyöt on intohimoni ja rakastan isojen projektien kimpussa työskentelyä. Rakastan työssäni eniten asiakkaiden piristämistä. Parasta työssä on asiakkaan tyytyväinen hymy ja kiitos.
Olen iloinen ja huumorintajuinen parturi-kampaaja. Teen kaikenlaisia parturi-kampaajan töitä. Värjäykset on lähellä sydäntäni! Minulla on pitkän linjan kokemus asiakaspalvelusta, ja osaan ottaa huomioon asiakkaan toiveet. Toivon parantavani asiakkaan päivä esimerkiksi naurun muodossa.
Olen Tiina, iloinen ja reipas SKY-kosmetologi. Tarjoan monipuolisesti kosmetologin hoitoja jalkahoidoista ripsien taivutukseen. Parasta työssä on tyytyväiset asiakkaat.
Olen ripsiteknikko. Teen sekä klassiset, volyymit että hybridiripset.
Lahjakortit voidaan käyttää sekä palveluihin että tuoteostoihin. Lahjakortit voimassa 3 kuukautta. Voit tilata lahjakortin myös sähköpostiin suoraan lahjan saajalle.
Olemme muuttaneet uuteen osoitteeseen. Nyt palvelemme teitä osoitteessa Heimolinnankatu 8, aivan torin laidalla. Peruuttamattomista tai alle 48h peruutuksista veloitamme 50% palvelun hinnasta. Pyhätyölisä +30%. Tulethan hoitoihin vain terveenä.
Täältä löydät meidät!
Kauneuskeskus Ben & Bonita
Heimolinnankatu 8 32200 Loimaa
Kaikki hinnat sisältävät alv 24%. Väri- ja rakennekäsittelyissä ikäraja 16 vuotta. Huom! Opiskelijoiden tekemille töille löytyy oma valikko josta voit valita aikoja heille.
Hiustenleikkaukset | Hinta alk. |
---|---|
Kampaamoleikkaus Hiusten siistiminen tai samaan malliin leikkaus. Sisältää pesun. | 40,00 € |
Mallinmuutosleikkaus Hiusten leikkaus täysin uuteen malliin, esim. pitkistä hiuksista polkkatukkaan. Sisältää pesun. | 49,00 € |
Parturileikkaus Lyhyiden hiusten leikkaus tai siistiminen. Sisältää pesun. | 32,00 € |
Koneajo Hiusten ajo koneella, koko pää samalla pituudella. | 20,00 € |
Otsatukan leikkaus Otsatukan leikkaus tai nykyisen siistiminen. | 15,00 € |
Lasten hiustenleikkaus alle 8v. | 25,00 € |
Kotikäynti hiusten leikkaus Asiakkaan luona tehtävä hiustenleikkuu. *Naisten kampaamoleikkaus 40€ *Naisten mallinmuutosleikkaus 50€ *Miesten parturileikkaus 30€ *Miesten koneajo yhdellä pituudella 20€. EI SISÄLLÄ HIUSTENPESUA! | 40,00 € |
Värjäykset | Hinta alk. |
---|---|
Väri Hiusten värjäys. Sisältää pesun. | 85,00 € |
Väri ja leikkaus Hiusten värjäys ja leikkaus. Sisältää pesun. | 115,00 € |
Tyviväri ja leikkaus Tyviväri (max 3 cm) ja leikkaus. Ei koske esivaalennusta vaativia värjäyksiä. Sisältää pesun. | 115,00 € |
Tyviväri Tyviväri (max 3 cm). Ei koske esivaalennusta vaativia värjäyksiä. Sisältää pesun. | 95,00 € |
Moniväri ja leikkaus Monivärjäys ja leikkaus. Sisältää pesun. | 130,00 € |
Moniväri Monivärivärjäys. Sisältää pesun. | 110,00 € |
Tyvivaalennus (max 2cm) Tyven vaalennus, tyven pituus max 2cm. Lopullisen hinnan määrittelee hiukseen käytettävän vaalennusaineen määrä. VALITSE LISÄPALVELUISTA TAITTOVÄRI JA LEIKKAUS TARPEEN MUKAAN. | 100,00 € |
Tyvivaalennus (max 4cm) Tyven vaalennus, tyven pituus max 4cm. Lopullisen hinnan määrittelee hiukseen käytettävän vaalennusaineen määrä. VALITSE LISÄPALVELUISTA TAITTOVÄRI JA LEIKKAUS TARPEEN MUKAAN. | 140,00 € |
Tyviraidat (max 2cm) Max 2cm tyvikasvua, muussa tapauksessa varaa aika lyhyiden hiusten raidoitukseen. | 128,00 € |
Osapää raidat lyhyet-puolipitkät hiukset Hiuksien raidoitus foliolla vain päälliosaan, Hiuksien max pituus olkalinjaan. Hinta muodostuu raitojen määrästä, mahdollinen alennus maksun yhteydessä liikkeessä. | 80,00 € |
Osapää raidat pitkät hiukset Hiuksien raidoitus folioilla vain päälliosaan. Hiukset max lapaluihin. Hinta muodostuu raitojen määrästä, mahdollinen alennus maksun yhteydessä liikkeessä. Extrapitkien hiusten kohdalla hinnoitellaan ainekustannusten mukaan, soita ja varaa aika. | 110,00 € |
Balayage vaalennus lyhyeen hiukseen SISÄLTÄÄ TAITTOVÄRIN! Niskahiuksen leukalinjan yläpuolella. Balayage tulee ranskankielisestä sanasta, joka tarkoittaa "maalata". Raidat siis maalataan vapaalla kädellä hiukseen, saavuttaen ikään kuin auringonvaalentaman lopputuloksen. Värjäyksen tarkoitus on vaalentua tyvestä latvaa kohden pehmeästi niin, että värit sekoittuvat kauniisti toistensa sekaan. VARAA LISÄPALVELUISTA TYVIVÄRI, TAITTOVÄRI, K18 TAI HIUSTENLEIKKAUS TARPEEN MUKAAN. | 133,00 € |
Balayage vaalennus keskipitkät hiukset SISÄLTÄÄ TAITTOVÄRIN Hiukset leukalinjan alapuolella - olkapäälinjan yläpuolella. Balayage tulee ranskankielisestä sanasta, joka tarkoittaa "maalata". Raidat siis maalataan vapaalla kädellä hiukseen, saavuttaen ikään kuin auringonvaalentaman lopputuloksen. Värjäyksen tarkoitus on vaalentua tyvestä latvaa kohden pehmeästi niin, että värit sekoittuvat kauniisti toistensa sekaan. VARAA LISÄPALVELUISTA TYVIVÄRI, TAITTOVÄRI, K18 TAI HIUSTENLEIKKAUS TARPEEN MUKAAN. | 147,00 € |
Balayage vaalennus pitkät hiukset SISÄLTÄÄ TAITTOVÄRIN! Niskahiuksen lapaluiden yläpuolella. Balayage tulee ranskankielisestä sanasta, joka tarkoittaa "maalata". Raidat siis maalataan vapaalla kädellä hiukseen, saavuttaen ikään kuin auringonvaalentaman lopputuloksen. Värjäyksen tarkoitus on vaalentua tyvestä latvaa kohden pehmeästi niin, että värit sekoittuvat kauniisti toistensa sekaan. VARAA LISÄPALVELUISTA TYVIVÄRI,K18 TAI HIUSTENLEIKKAUS TARPEEN MUKAAN. | 185,00 € |
Balayage extrapitkät hiukset SISÄLTÄÄ TAITTOVÄRIN! Hiukset lapaluiden alapuolella. Balayage tulee ranskankielisestä sanasta, joka tarkoittaa "maalata". Raidat siis maalataan vapaalla kädellä hiukseen, saavuttaen ikään kuin auringonvaalentaman lopputuloksen. Värjäyksen tarkoitus on vaalentua tyvestä latvaa kohden pehmeästi niin, että värit sekoittuvat kauniisti toistensa sekaan. VARAA LISÄPALVELUISTA TYVIVÄRI, TAITTOVÄRI , K18 TAI HIUSTENLEIKKAUS TARPEEN MUKAAN. | 200,00 € |
Huppuraidat Raidoitushupulla tehtävät raidat lyhyisiin hiuksiin (niskahiukset leukalinjan yläpuolella) | 115,00 € |
Pigment remover Suoravärinpoistopalvelu Pigment Remover -värinpoistopalvelun avulla poistat ja haalistat Trillion Tones -suoraväripigmenttejä hiuksista helposti, nopeasti ja turvallisesti. Haalistaa erityisen hyvin mustat, ruskeat ja siniset sävyt. Tuotteen sisältämä öljy suojaa hiusta käsittelyn aikana. Lyhyet-keskipitkät hiukset (Olkapään yläp): 70€ Keskipitkät- pitkät hiukset (Olkapää-lapaluut) 85€ extra pitkät: 100€ | 70,00 € |
Raidat Raidat. Sis. hiustenpesun ja taittovärin. | 156,00 € |
Raidat ja leikkaus Sis. hiustenpesun ja taittovärin. | 176,00 € |
Kampaukset | Hinta alk. |
---|---|
Hiusten pesu ja föönaus Arjen luksusta pikkurahalla! | 35,00 € |
Pikakampaus Pikakampaus piristä päivääsi tai viimeistelee lookkisi ennen illan rientoja! | 35,00 € |
Juhlakampaus Tyylikäs juhlakampaus piristää juhlaasi ja saa sinut erottumaan joukosta tärkeinä hetkinä! | 60,00 € |
Koekampaus Koekampauksessa tehdään asiakasanalyysi jossa suunnitellaan juhlapäiväsi kampaus ja toteutetaan suunnitelma käytännössä. Erittäin tärkeä työvaihe juhlakampauksessa, jotta itse juhlapäivänä kampaus sujuisi ongelmitta aikataulussa | 60,00 € |
Kiharakampaus Raudalla tehty kiharakampaus | 45,00 € |
Nutturakampaus Nutturakampaukset kiinnitetään erilaisilla pinneillä tai hiusverkoilla. | 60,00 € |
Permanentit | Hinta alk. |
---|---|
Permanentti ja leikkaus Permanentti tai pehmennys ja leikkaus. Sisältää pesun. | 100,00 € |
Osapää permanentti (lyhyet) Esimerkiksi lyhyeen hiukseen vain päälliosaan. Sopii hyvin miehille ja pojille. | 70,00 € |
Hiustenpidennykset | Hinta alk. |
---|---|
Hiustenpidennyskonsultaatio Konsultaatio maksuton. Katsotaan tilattavien hiusten pituus, sävy ja määrä. Tehdään suunnitelma. Varataan aika pidennykseen. | 0,00 € |
Hiustenpidennys Sinettipidennys 1 h työn hinta. Jokaisesta tunnista työ 50€ + valitut hiukset asiakas maksaa itse. Hinta sisältää hiustenleikkuun. Varaa aina ensin konsultaatioon joka on 0€, siellä määritellään aika ja kuinka monta nippua tarvitaan. Hinta voidaan arvioida paikan päällä. Hiukset tilataan, niitä ei ole meidän liikkeessä varastossa. | 60,00 € |
Sinettipidennysten poisto 1h poisto turvallisesti, sisältää hiusten pesun ja kuivaamisen. Hinta 45€/h alkavalta tunnilta, riippuen kuinka paljon sinettejä on. Takkujen selvittäminen myös vie aikansa, jos hiukset ovat takussa. Jos olet epävarma kuinka pitkän ajan varaat, soita tai tule paikan päälle varaamaan aikaa. | 60,00 € |
Hiushoidot | Hinta alk. |
---|---|
Brazillian Bond Builder tehohoito (lyhyet hiukset) Niskahiukset leukalinjan yläpuolella. Hoitokäsittely sopii kaikille hiustyypeille, mutta on ensisijaisesti suunniteltu kuiville ja vahingoittuneille hiuksille. Myös luonnonkiharalle hiukselle mainio, ehkäisten pörröisyyttä. Tehohoito, joka kestää jopa 12 pesua ja ehkäisee vaurioita jatkossakin. | 60,00 € |
Brazillian Bond Builder tehohoito (keskipitkät) Hiukset olkapäiden yläpuolella. Hoitokäsittely sopii kaikille hiustyypeille, mutta on ensisijaisesti suunniteltu kuiville ja vahingoittuneille hiuksille. Myös luonnonkiharalle hiukselle mainio, ehkäisten pörröisyyttä. Tehohoito, joka kestää jopa 12 pesua ja ehkäisee vaurioita jatkossakin. | 75,00 € |
Brazillian Bond Builder tehohoito (pitkät hiukset) Hiukset lapaluiden yläpuolella. Hoitokäsittely sopii kaikille hiustyypeille, mutta on ensisijaisesti suunniteltu kuiville ja vahingoittuneille hiuksille. Myös luonnonkiharalle hiukselle mainio, ehkäisten pörröisyyttä. Tehohoito, joka kestää jopa 12 pesua ja ehkäisee vaurioita jatkossakin. | 85,00 € |
Brazillian Bond Builder tehohoito (extra pitkät) hiukset lapaluiden alapuolella. Hoitokäsittely sopii kaikille hiustyypeille, mutta on ensisijaisesti suunniteltu kuiville ja vahingoittuneille hiuksille. Myös luonnonkiharalle hiukselle mainio, ehkäisten pörröisyyttä. Tehohoito, joka kestää jopa 12 pesua ja ehkäisee vaurioita jatkossakin. | 95,00 € |
BB Split end bonder hoito b3 Split End Bonder on kampaamossa suoritettava, lämpöaktivoituva hoitokäsittely erityisesti haaroittuneille latvoille. Sulkee haaroittuneet ja vaurioituneet latvat välittömästi sekä antaa suojaa tulevia vaurioita vastaan. Vaikutus kestää jopa 4 viikon ajan. * sulkee kaksihaaraiset * silottaa * kiillottaa * vaihtoehto leikkaamiselle * auttaa hiusten kasvatusprojektissa | 45,00 € |
Haudehoito Haudehoito on kostean lämmön, haudehoitoaineen ja hieronnan avulla hiusten ja hiuspohjan hoitamista, sekä asiakkaan rentouttamista. Haudehoidossa kostea lämpö avaa ja turvottaa hiusta ja hiuksen pintaa, jotta hoitavat aineet pääsevät tehokkaammin tunkeutumaan hiukseen ja erityisesti hoitoa tarvitseviin kohtiin. Sisältää 10min hiuspohjan hieronnan, joka tehostaa kosteuden ja lämmön vaikutusta hoitavien aineiden imeytymisessä. | 35,00 € |
System4 hiuspohjan hoito Therapeutic Hair Spa hoito, hiusten ja hiuspohjan hyvinvointiin. Hoidot eri ongelmiin, mm kuivaan hiuspohjaan tai rasvoittuvaan hiuspohjaan, poistamaan ja ehkäisemään hilsettä ja kutinaa. | 30,00 € |
K18Peptide hoito lyhyet-keskipitkät hiukset Patentoitu K18Peptide™ ei ole vain väliaikainen apu vaurioihin – se on ensimmäinen aine, joka käyttää hyväkseen biomimetiikkaa hiusten keratiiniketjujen vaurioiden jälleenrakentamiseen, jotka ovat syntyneet kemiallisen tai mekaanisen käsittelyn yhteydessä. Lopputuloksena on sileät, pehmeät, joustavat ja vahvat hiukset. Mitä vaurioituneemmat hiukset, sitä vaikuttavammat lopputulokset ovat. Kliinisesti todistettu korjaavan biomimeettisesti hiusten keratiinirakenne pysyvästi ja vain 4 minuutissa. | 30,00 € |
K18Peptide hoito pitkät-extrapitkät tai paksut hiukset Patentoitu K18Peptide™ ei ole vain väliaikainen apu vaurioihin – se on ensimmäinen aine, joka käyttää hyväkseen biomimetiikkaa hiusten keratiiniketjujen vaurioiden jälleenrakentamiseen, jotka ovat syntyneet kemiallisen tai mekaanisen käsittelyn yhteydessä. Lopputuloksena on sileät, pehmeät, joustavat ja vahvat hiukset. Mitä vaurioituneemmat hiukset, sitä vaikuttavammat lopputulokset ovat. Kliinisesti todistettu korjaavan biomimeettisesti hiusten keratiinirakenne pysyvästi ja vain 4 minuutissa. | 40,00 € |
Urban alchemy syväpuhdistava käsittely lyhyet- keskipitkät hiukset Urban Alchemy syväpuhdistava käsittely hiuksille. 100% vegaaninen rae, joka poistaa happamuutensa ansiosta (pH 5) hiuksista: kaikki mineraali- ja silikonikertymät, metallikertymät joita kertyy hiuksiin veden kovuuden vuoksi, ja joilla voi olla ei-toivottuja vaikutuksia kemiallisiin käsittelyihin. poistaa kloorijäämät, vähentää ei-toivottujen sävyjen esiintymistä hapettuvissa väripigmenteissä. sisältää runsaasti C-vitamiinia. | 30,00 € |
Urban alchemy syväpuhdistava käsittely pitkät/paksut hiukset Urban Alchemy syväpuhdistava käsittely hiuksille. 100% vegaaninen rae, joka poistaa happamuutensa ansiosta (pH 5) hiuksista: kaikki mineraali- ja silikonikertymät, metallikertymät joita kertyy hiuksiin veden kovuuden vuoksi, ja joilla voi olla ei-toivottuja vaikutuksia kemiallisiin käsittelyihin. poistaa kloorijäämät, vähentää ei-toivottujen sävyjen esiintymistä hapettuvissa väripigmenteissä. sisältää runsaasti C-vitamiinia. | 40,00 € |
Derma sensitive Care herkän hiuspohjan hoitokäsittely Derma Sensitive haudehoito on suunniteltu herkän hiuspohjan hoitoon ja sen koostumus vähentää allergisen reaktion riskiä. Tuotteen Scalp-Soothing Complex rauhoittaa kuivaa hiuspohjaa, kutinaa ja tekee hiuksista terveet, sekä kiiltävät. Tuotteessa matala-allerginen hajuste. | 40,00 € |
LIPID BOOSTER Tehohoito Korjaa hiuksia syvältä ja luo hiuksiin uusia sidoksia. Hoitotuotteiden hyödyt: - Tekee hiuksista jopa 99 % vahvemmat ehkäisten niiden katkeilua* - Jopa 90 % sileämmät hiukset* - Parantaa välittömästi hiusten tuntua. | 20,00 € |
k18Hair metallinpoisto K18Hair PEPTIDE PREP PRO chelating hair complex -suihke poistaa metalleja ja mineraaleja ennennäkemättömällä, bioteknologiaan perustuvalla innovaatiolla vain 4 minuutissa! Metallinpoisto puhdistaa hiukset ei-toivotuista metalleista, mineraaleista ja tuotejäämistä. | 20,00 € |
k18Hair metallinpoisto + korjaava hoitokäsittely Metallinpoisto puhdistaa hiukset ei-toivotuista metalleista, mineraaleista ja tuotejäämistä samalla kun korjaava K18Hair-hoitokäsittely rakentaa ennalleen koko hiuksen rakennetta. Lopputuloksena vahvat, kimmoisat, terveen tuntuiset ja kauniit hiukset sekä kirkkaan puhdas hiusväri. | 50,00 € |
Parta | Hinta alk. |
---|---|
Amerikkalainen parranajo Sisältää pyyhehauteen, parranajon veitsellä sekä kasvohieronnan. | 32,00 € |
Parran muotoilu Parran muotoilu koneella | 20,00 € |
Viiksien muotoilu Viiksien muotoilu koneella | 12,00 € |
Parran ja viiksien muotoilu Parran ja viiksien muotoilu koneella. | 25,00 € |
Parran siistiminen/koneajo Nopea parran huolto koneella. | 15,00 € |
Parran värjäys Parran sävytys kevytvärillä | 20,00 € |
Parran muotoilu /siistiminen veitsellä | 27,00 € |
Meikit | Hinta alk. |
---|---|
Päivämeikki Piristä päivääsi kevyellä ja raikkaalla päivämeikillä. | 40,00 € |
Ripset ja Kulmat | Hinta alk. |
---|---|
Ripsien värjäys Ripsien kestovärjäys. | 17,00 € |
Kulmien värjäys ja muotoilu Kulmien muotoilu ja kestovärjäys. | 17,00 € |
Ripsien ja kulmien värjäys sekä kulmien muotoilu Ripsien ja kulmien kestovärjäys sekä kulmien muotoilu. | 33,00 € |
Ripsien kestotaivutus Ripsien kestotaivutus. Pysyy ripsissä noin 4-8 viikkoa. | 50,00 € |
Ripsien kestotaivutus ja värjäys Ripsien kestotaivutus ja värjäys. Taivutus pysyy ripsissä noin 4-8 viikkoa. | 55,00 € |
Imperium Henna kulmien värjäys Iholle tehtävä hennatatuointi, joka värjää myös kulmakarvat. Kulmakarvoissa värin pysyvyys on jopa 8 viikkoa ja iholla jopa 2 viikkoa. Vegaaninen tuote, joka sopii myös jos olet yliherkkä hapetteille. | 30,00 € |
Kulmien laminointi Sis. kulmien muotoon asettelun ja värjäyksen. Pysyy n. 4-8 viikkoa. | 50,00 € |
Kasvohoidot | Hinta alk. |
---|---|
Kasvohoito Alkupuhdistus, kuorinta ja yhdessä kosmetologin kanssa valittavat terapiat. Kesto max 60 min. | 68,00 € |
Mekaaninen ihonpuhdistus Käsin tehtävä ihonpuhdistus, joka syväpuhdistaa ihohuokoset. | 65,00 € |
Ultraäänipuhdistus Tehokas, hellävarainen ja aktivoiva ihon syväpuhdistus ja kuorinta. | 75,00 € |
Timanttihionta Timanttihionta on tehokas ihoa kirkastava, puhdistava ja uudistava hoito, joka kuorii hellävaraisesti kuolleen ihosolukon ihon pinnalta. | 75,00 € |
Nuorison ihonpuhdistus Alle 18-vuotiaat. Sis. alkupuhdistus, kuorinta, (ultraäänipuhdistus), tarv. mekaaninen puhdistus, naamio ja loppuvoide. Suosittelen vaihtoehdoksi myös atraumaattista ihonpuhdistusta. | 60,00 € |
BDR pikakasvohoito Alkupuhdistus, kuoriva kasvovesi, naamio, loppuvoiteet | 38,00 € |
Fresh-up -pikakasvohoito Sis. alkupuhdistus, kuorinta ja kasvoihin jätettävä seeruminaamio. Virkistää ja kosteuttaa ihoa. | 30,00 € |
Erikoiskasvohoidot | Hinta alk. |
---|---|
First of all -kosteuttava kasvohoito Ihoa tehokkaasti kosteuttava kasvohoito. Sopii kaikille ihoille, erityisesti kuivalle ja inkääntyvälle iholle tai jos ihon kosteus on muuten alentunut. | 80,00 € |
Atraumaattinen ihonpuhdistus Ihon epäpuhtauksia puhdistava kasvohoito. Syväpuhdistaa ihoa ja rauhoittaa tulehduksia ilman kivuliasta puristelua. Suositellaan 3-4 kerran sarjahoitona. | 80,00 € |
Bdr -kasvohoito Medikaalisen tason ihonhoitoa. Erityisesti epäpuhtauksien ja juonteiden hoitoon. Sopii myös herkkäihoiselle. | 89,00 € |
Virkistävä silmänympäryshoito Bdr -tuotteilla Virkistää ja elvyttää herkkää silmänympärysihoa. Hoitoon kuuluu puhdistus, hieronta, rauhoittava ja elvyttävä naamio sekä voide. | 40,00 € |
Happokuorinnan 3 kerran sarjahoito bdr:llä 3 kerran sarjahoito. Seuraava kasvohoito toteututetaan 14-20 päivän kuluttua edellisestä. Loput käynnit voidaan varata ensimmäisen käynnin yhteydessä. | 250,00 € |
Kädet ja kynnet | Hinta alk. |
---|---|
Perusmanikyyri Kynsien muotoilu, kynsinauhojen siistiminen, hieronta ja lakkaus valinnaisella värillä. | 40,00 € |
Pikamanikyyri Kynsien muotoilu, kynsinauhojen siistiminen, kynsien lakkaus ja käsivoide. | 25,00 € |
Spa manikyyri Käsien kuorinta, kynsien muotoilu ja kynsinauhojen siistiminen, käsihieronta, rasvaus, sekä lakkaus valinnaisella värillä. | 55,00 € |
Käsien parafiinihaude Käsien ihoa kosteuttava ja lämmittävä parafiinihaude käsille. | 20,00 € |
Käsien parafiinihoito Hoitoon kuuluu kynsien viilaus, käsien kuorinta, hieronta ja parafiinihaude. | 30,00 € |
IBX -kynsien vahvistus Korjaa vahingoittuneita kynsiä, vahvistaa ja auttaa ohuita ja taipuisia kynsiä kasvamaan normaalisti. Loistava apu kestolakkauksen alle. | 30,00 € |
IBX uusintakäynti Kun edellisestä vahvistuskerrasta enintään n. kuukausi aikaa. | 20,00 € |
Kestolakkaus Kestolakkaus tehdään omien kynsien päälle ja kestää jopa 3 viikkoa. Pituutta ei lisätä. Nopeat ja pienet koristelut kuuluvat hintaan. | 45,00 € |
Kestolakkauksen huolto Sisältää vanhan lakan poiston sekä uuden lakkauksen. | 50,00 € |
Kestolakkaus vahvistuksella Kestolakkaus, Mahdollinen nopea koristelu sisältyy hintaan. | 60,00 € |
Kestolakkaus vahivistuksella huolto Kestolakkaus, sisältää vanhan lakkauksen poiston. Mahdollinen nopea koristelu sisältyy hintaan. | 55,00 € |
Rakennekynnet uudet -15% hinnasta vielä hetken aikaa. Nopeat ja helpot koritelut kuuluvat hintaan. | 85,00 € |
Rakennekynsien huolto -15% hinnasta vielä hetken aikaa. | 60,00 € |
1 kynnen korjaus, rakennekynnet | 15,00 € |
Kestolakkauksen/rakennekynsien poisto Kestolakan irrotus, kynsien siistiminen ja kynsinauhaöljy. Suosittelen IBX-hoitoa poiston yhteyteen. | 20,00 € |
Jalkahoidot | Hinta alk. |
---|---|
Jalkahoito Kylpy, kovettumien poisto, kynsien leikkaus, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoito, sekä voide. Ei sisällä kynsien lakkausta. | 54,00 € |
Spa jalkahoito Kylpy, kuorinta, kovettumien poisto, kynsien leikkaus, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoito, sekä voide. | 65,00 € |
30 min jalkahoito Keskitytään kerrallaan vain kynsiin tai kovettumien poistoon. Kylpy, sovitun alueen hoito ja voide. | 32,00 € |
Jalkahoito kestolakkauksella Perus jalkahoito ja kestolakkaus varpaan kynsiin. | 78,00 € |
Varpaankynsien kestolakkaus Kynsien muotoilu, kynsinauhojen siistiminen, lakkaus ja voide. | 30,00 € |
Karvanpoisto | Hinta alk. |
---|---|
Brasilialainen sokerointi: Naiset Brasilialainen sokerointi naisille. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 65,00 € |
Bikinirajan sokerointi Bikinirajan sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 33,00 € |
Säärien sokerointi Säärien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 40,00 € |
Kainaloiden sokerointi Kainaloiden sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 25,00 € |
Reisien sokerointi Reisien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 35,00 € |
Käsivarsien sokerointi Käsivarsien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 30,00 € |
Sokerointipaketti Vähintään 3 valitsemaasi aluetta, jolloin -10% hinnasta alueiden mukaan. | 0,00 € |
Kasvojen alueen sokerointi 15-25 e. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 20,00 € |
Selän sokerointi Selän karvan poisto. 30-60 € alueen koosta ja määrästä riippuen. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 40,00 € |
Brassi huolto (max. 4 vko) Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 42,00 € |
Ripsipidennykset | Hinta alk. |
---|---|
Uudet megavolyymi ripsenpidennykset Megavolyymit ovat tuuheammat kuin volyymit. Tekniikka ei sovellu hentoihin eikä ohuisiin ripsiin. | 95,00 € |
Megavolyymi huolto 75min Noin 4vko huolto | 60,00 € |
Megavolyymi huolto 60min noin 3vko huolto | 50,00 € |
Megavolyymi huolto 45min noin 2vko huolto | 45,00 € |
Megavolyymi pikahuolto Pikahullossa ei poisteta ylikasvaneita, vaan täytetään tulleet kolot. | 30,00 € |
Uudet volyymi ripsenpidennykset | 100,00 € |
Ripsihuolto volyymi 90min noin 4-5vko huolto | 70,00 € |
Ripsihuolto volyymi 60min noin 3vko huolto | 57,00 € |
Ripsihuolto volyymi 45min noin 2vko huolto | 50,00 € |
Pikahuolto volyymi | 33,00 € |
Uudet hybridi ripsenpidennykset | 96,00 € |
Ripsihuolto hybridi 90min noin 4-5vko huolto | 65,00 € |
Ripsihuolto hybridi 60min noin 3vko huolto | 52,00 € |
Ripsihuolto hybridi 45min noin 2vko huolto | 44,00 € |
Pikahuolto hybridi | 32,00 € |
Uudet klassiset ripsenpidennykset | 93,00 € |
Ripsihuolto klassinen 90min noin 4-5vko huolto | 60,00 € |
Ripsihuolto klassinen 60min noin 3vko huolto | 48,00 € |
Ripsihuolto klassinen 45min noin 2vko huolto | 43,00 € |
Pikahuolto klassinen | 30,00 € |
Ripsenpidennysten poisto | 25,00 € |
Vartalohoidot | Hinta alk. |
---|---|
Kuumakivihieronta Hierontaa lämpimien kivien avulla. Hieronnan aikana käsitellään jalat, selkä ja decolteen alue. | 60,00 € |
Selän ihonpuhdistus Sis. alkupuhdistus, kuorinta, mekaaninen puhdistus, naamio ja tarv. kosteuttava voide. | 55,00 € |
Lymfaboots 20 min Jaloille, käsivarsille tai vatsalle. Parantaa verenkiertoa, nopeuttaa kuona-aineiden poistumista, rentouttaa, vähentää selluliitin syntyä ja lieventää kipua joka voi johtua monesta sairaudesta. Sopii hyvin myös liikunnasta palautumiseen. (Varaa jalkaan ohuet trikoot ym. kevyet housut) Ei suositella: flunssaisena, tuore laskimotukos, vakavat sydänsairaudet, raskaus, akuutti ruusu, hoitovaiheessa oleva syöpä. | 15,00 € |
Lymfa vatsan alue Parantaa verenkiertoa, nopeuttaa kuona-aineiden poistumista, rentouttaa, vähentää selluliitin syntyä ja lieventää kipua joka voi johtua monesta sairaudesta. Sopii hyvin myös liikunnasta palautumiseen. (Varaa jalkaan ohuet trikoot ym. kevyet housut) Ei suositella: flunssaisena, tuore laskimotukos, vakavat sydänsairaudet, raskaus, akuutti ruusu, hoitovaiheessa oleva syöpä. | 15,00 € |
Lymfa käsivarteen Parantaa verenkiertoa, nopeuttaa kuona-aineiden poistumista, rentouttaa, vähentää selluliitin syntyä ja lieventää kipua joka voi johtua monesta sairaudesta. Sopii hyvin myös liikunnasta palautumiseen. (Varaa jalkaan ohuet trikoot ym. kevyet housut) Ei suositella: flunssaisena, tuore laskimotukos, vakavat sydänsairaudet, raskaus, akuutti ruusu, hoitovaiheessa oleva syöpä. | 15,00 € |